Liikennekulttuurista

Pakko kirjoittaa yksi blogi autoilusta ja siitä kuinka savu tulee joskus päästä tällä saralla.

Hyvä autoilija. Jos tulet kolmion takaa, niin voisitko mitenkään hidastaa vauhtia selkeästi ennen kuin tulet risteykseen. Joskus ollessani liikenneympyrässä tai risteyksessä autoilijat kurvaavat niin vauhdikkaasti paikalle, että en voi oikeasti olla 100% varma siitä, että he todella pysähtyvät. Ja kun rupean itse pysäyttelemään tai hidastamaan saan vihaisia katseita kun hidastan liikennettä.

Oli näes kerran todella läheltä piti-tilanne enkä todellakaan enää luota kehenkään liikenteessä. Autoilija tuli kolmion takaa risteyksen yli. Sain kurvattua sivuun ja itse ajauduin väistäessäni vastaantulevien kaistalle. Kukaan ei onneksi törmännyt eikä loukkaantunut. Soitin kuin vimmattu torvea tuohduksissani. Auto, joka tuli kolmion takaa ei pysähtynyt enkä ikinä tiedä ymmärsikö autoilija, että hän ajoi väärin. Eli mielellään hidastakaa vauhtia niin ei tarvitse arvailla. Kiitos.

Zumbaa

Liikutaan. Jumppasaleilla on nyt tarjolla enemmän valikoimaa kuin ikinä. Keppijumppaa, joogaa, pumppia, kinesistä, kiertoharjoittelua, fight clubia, pallojumppaa, total body muokkausta, afrotanssia, sisäpyöräilyä ja cross-trainingia. Ajat ovat muuttuneet sitten 80-luvun aerobicin.

Zumban olen todennut olevan jonkinlainen uusi aerobic. Tunnit ovat täynnä ja innostus ei tunnu laantuvan. Zumbatuntien sisältö ja taso on vaihdellut tosi paljon. Toisten zumbatunnit ovat olleet enemmän hiphoppia kuin kunnon lattaripohjaista tanssiliikuntaa. Porukkaa on silti riittänyt kaikille tunneille ja joiltakin on joutunut jäämään pois koska tilaa ei ole kaikille halukkaille.
Parhaimmat tunnit omasta mielestäni ovat olleet juuri niitä peruslattareihin pohjautuvia, joissa liikunta muistuttaa vaatimustasoltaan vanhaa kunnon aerobicciä. Tämä sopii minulle. Tanssinomainen tunti, jossa liikutaan kuitenkin ilman paria.

Silti vähän ihmetyttää yleinen innostus juuri zumbaa kohtaan. Onko se kiinnostus tuota liikuntamuotoa kohtaan vai musiikkityyliä kohtaan? Suomalaiset ja lattarit? Tai ehkä se on näiden kombinaatio ja fakta, että tanssituntien tyyliin ei opetella sen kummemmin kuvioita tai sarjoja vaan tunti vedetään ohjaajan perässä ja liikkeet on helpompi suorittaa lyhyissä pätkissä ja virheet eivät niin haittaa.
Veikkaan, että tästä tulee vielä uusia muotoja ja uusia innostuksen kohteita. Sopisi hyvin, olisi taas tilaa perustunneilla.

Tehtävä Suomelle

Printtailin juuri osia Suomen maabrändivaltuuskunnan loppuraportista Tehtävä Suomelle. Homma tuntui menevän hienosti mielestäni useallakin eri asialla mitattuna.
Ensiksi, raportti valmistui annetussa ajassa. Joidenkin valtuuskuntien raportteja ei ikinä saada valmiiksi.

Toiseksi, valtuuskunta teki työtä vapaaehtoisesti ja sen toimintaan osallistui lukuisia vapaaehtoisia eri aloilta. Valtuuskunta sai annetussa ajassa liikkelle lukuisia toimijoita ja tavallisia kansalaisia osallistumaan mietintään.

Kolmanneksi, raporttia on nyt jo kiitelty sen selkeälukuisuudesta ja yksinkertaisuudesta. Raportin jujuna ovat annetut haasteet suomalaisille ja pallon heittäminen uudelleen kehään. Raportin ytimen muodostavat kolme teemaa; toimivuus, luonto ja koulutus eivät sinänsä ole yllättäviä, mutta niiden käsittely on. Raportissa on useita konkreettisia ehdotuksia siitä miten eri tahot, yksittäiset Suomen kansalaiset mukaanlukien, voivat osallistua Suomen maabrändin rakentamiseen. Drink Finland. Ehkä itsekin innostun ostamaan enemmän luomua ja pyrin vahvempaan ratkaisukeskeisyyteen.

Nykytaidetta

Kävin pitkästä aikaa teatterissa ja pakotin kaverit mukaan. Pahoittelut. Olin varannut liput musiikkinäytelmään ja odotin Gershwin-tyylisiä musikaalisäveliä sekä Suomi-iskelmää höystettynä uudemmalla popilla. Kattia kanssa. Näytelmä oli täynnä ahdistusta, tuskaa ja yksinäisyttä. Musiikki oli teeman mukaan tuotettu. Mietin koko näytelmän ajan miksi minä olen täällä ja miksi en ymmärrä tästä huumorista ollenkaan. Lopulta näytelmän koko juju meni niin korniksi, että se oli lopulta se juttu.
Yhden kaverin mukaan esitys jäi lopulta plussan puolelle koska "kaksi näyttelijää oli hyviä, tekniikka toimi, valaistus toimi, paikka toimi". Ja sainhan toiselta kaverilta kolmella eurolla ostetun cd-levyn, jolta voin kuunnella tuskaisaa musiikkia jälkikäteen ja muistella elämystä.
Näytelmän big picture oli kuitenkin aika normaali: älä jää yksin, yhteisössä on parempi olla ja elää.

Helsingissä taas tanssitarjontaa

Perjantaina avattiin Helsingissä uusi tanssipaikka: Koskenranta. Viime vuosina Helsingin tanssikulttuuri on lähinnä näivettynyt eri tanssipaikkojen sulkeutuessa yksi toisensa perään; Jortsumestari, Maestro, Sillankorva, Freda 51. Eri tanssihankkeita on ollut vireillä (Mustikkamaa, Pekka Niskan tanssitalo), mutta nämä ovat kaatuneet eri syistä. Lähialueen Järvenpään ja Keravan tanssipaikat ovat niin ikään sulkeneet ovensa.

Järvenpään tanssikeskuksen sulkeuduttua uusi tanssipaikka avattiin lokakuun lopulla Helsingin Arabiaan. Avajaisiltana järjestäjät olivat tehneet parhaansa, jotta porukka löytäisi perille ja saisi hyvät avajaistanssit. Kävijämäärä taisi yllättää kaikki, sillä ulkona oli kahden tunnin ajan valtavan pitkä jono ja narikasta taisi loppua tila kesken. Tanssit olivat kuitenkin hienot ja paikka sai arvokkaan alkusysäyksen. Toivotaan parasta - hienoa, että Helsingissäkin on vihdoin tanssipaikka, johon tullaan pidemmältäkin eikä vain tanssiliike kulje Helsingistä maakuntiin.

Kivaa mainontaa pitkästä aikaa

Pitkästä aikaa olen nähnyt telkkarissa mainoksia, jotka ovat hymyilyttäneet. Ja joissa varmaankin olen itse ollut piinkovaa kohderyhmää.
Radio Nova - joka tulee kotiin - laulajamiehet, jotka tulevat ovelle kolkuttamaan ja tuovat musiikin kotiin asti.
Tjäreborgin Egypti. Lampun henki, joka haluaa täyttää egyptiläisen kylpylän hoidoissa olevien naisten kolme toivomusta. Kylpylässä olostaan nauttiva nainen vain toteaa "blaablaablaa" ja viittaa hengelle kintaalla koska kaikki on jo ihan hyvin.
Hesari, joka mainostaa kaupunkiosiota.
Tuli vain mieleen, että tv-mainonnasta ei ole viime aikoina ollut mitään suurta haloota. On keskitytty webnäkyvyyteen, sosiaalisen median kautta asiakassuhteen kehittämiseen ja b-to-b markkinointiin, joka on kuluttajapuoleen nähden jäänyt vähemmälle työsaralle. Ja toisaalta laman aikana tv:ssä on näkynyt omalaatuisia paikallisia mainostajia, jotka ovat hyötyneet hintojen alentamisesta ja mainosminuuttien saatavuudesta kun isot mainostajat ovat "optimoineet investointejaan" ja säästäneet kuluja. Tv-mainontaa on tehty halvalla, still-kuvilla ja voiceovereilla. Ja nämäkin spotit saattavat toimia jos vain viesti menee perille. Itse ryhdyn katselemaan egyptinmatkoja.

Lamppu ja piuha

Syksy tuli ja pimeä. Joka vuosi tähän aikaan mietin miten hoitaisin olohuoneen valaistuksen. Katossa on kaksi lamppupistoketta, erilaiset tietysti. Toinen sokeripalalla, toinen töpselllä. Jotain välikappaleita kuulemma on, joilla saisi molempiin sähköpistokkeet.
Etsin jo kesällä lamppua, jonka voisi laittaa töpselillä kattoon. Löysin vain kupuja ja piuhoja. Stockmannin myyjä sanoi, että se on "ihan helppo koota". Mutta en minä halua mitään koota. Antakaa lamppu jossa on piuha valmiina. Miksi kaikki pitäisi osata tehdä itse. Sitten löysin lamppuja, joissa on niitä piuhoja, mutta ne piuhat on aina kaksi metriä pitkiä. Miten sen piuhan tunkee niin, että lamppu on katossa eikä lattianrajassa. Pitäisikö se piuha osata leikata ja sitten asentaa töpseliin uudestaan? Viimeisin ostos on ollut katon ja lattian puolivälissä nyt puoli vuotta. Ehkä ensi vuonna taas projekti kehittyy jollain konstilla.

Mun koti on mun mielestä yhtä lähellä

Moi kaverit. Suunniteltiin pikkujoulujen järjestämistä mun luokse. Aloitte vihjailla, että kun mä asun niin kaukana niin pitää ehkä tulla omalla autolla. Rupesin oikein miettimään että kaukana mistä? Mikä on Helsingin tai pääkaupunkiseudun henkinen keskipiste, josta lasketaan mikä on "kaukana"?
Entinen esimies 15 vuoden takaa asui Keravalla ja sanoi, että oman pihan pitää olla niin iso, että siellä pystyy liikkumaan kalsarit jalassa.
Oppilaitoksen proffa sanoi, että hän ei ymmärrä kuka haluaa asua nollakehän pohjoispuolella. Nollakehä viittasi Länsiväylä-Itäväylä-linjaan, jonka alapuolelle sopivasti jää Helsingin keskustan Stockmann.
Sitten on nämä uudisraivaajat, jotka kulkevat Kirkkonummelta tai Nurmijärveltä Helsinkiin töihin ja käyttävät tonneja vuodessa matkustamiseen.
Nykyinen oma koti on ihanin koti ikinä. Pihalla on joskus ollut citykani, lavoille pääsee sopivasti motaria pitkin ja kauppa on kävelymatkan päässä. Pidentyneestä työmatkasta yritän olla nurisematta koska työpäivän jälkeen pääsee maailman parhaaseen paikkaan. Varsovassa asuin keskustassa ja pidin myös siitä asumisesta, kahvilaan pääsi kävellen puiston läpi ja tanssikouluun oli 3 minuuttia. Mutta Suomessa onkin omat harrastukset, arvostukset, tarpeet.
Tulin siihen lopputulokseen, että matka mulle on ihan yhtä pitkä matka kuin multa kaverille. Että siitä vaan autoon tai bussiin tai taksiin hopi hopi.
hanna

Persoonallisuuden määreitä työyhteisössä

Tuli tehtyä taas yksi MBTI testi. Henkilöarviointi, jolla tarkastellaan omia toiminta- ja työskentelytapoja. Tulos oli hieman eri kuin aiemmat vastaavat. Kait iän ja kokemuksen myötä tulee jotain uutta. Rohkeutta ja intuitiota, toivon. Enemmän uskoa omaan asiaan, vaikkakin tekeminen pohjautuu yrityksen arvoihin ja strategiaan.
Perjantain Talouselämän kannessa oli työntekijöiden persoonallisuuteen liittyvä otsikko: "Hyviä tyyppejä ei enää tarvita. Työpaikalla ei tarvitse olla sosiaalinen eikä rohkea ja avoin persoona. Työyhteisössä pärjää jos hillitsee tunteensa." Pakkohan tämä oli katsoa tarkemmin. Jutun jujuna oli se, että oman osaamisen ja ammattitaidon lisäksi ei ole aina pakko omata yltiöpäisiä sosiaalisia taitoja. Helsingin yliopiston professori Liisa Keltikangas-Järvisen mukaan "kasvava joukko ihmisiä voi huonosti kun ei riitä, että he tekevät työnsä hyvin, vaan heidän odotetaan olevan persoonaltaan tietynlaisia". Huraa. Lepo vaan. Saan olla oma itseni omine omituisuuksineni kunhan homma pelittää, pystyn ratkomaan ongelmia, huomioimaan muut ja on jonkinlainen puheyhteys ympäristöön. Työyhteisön tarpeiden moninaistuessa eri osaamisalueet tulevat suurempaan arvoon. Eri roolien tarve on suuri, mutta kaikkien ei tarvitse olla samanlaisia. Kunhan osaisi ja muistaisi aina pitää yhden asian mielessä; positiivisuuden.

Lapsen suusta totuus

Naapurin pikkupoika valitti terassielämästäni, että minä vain aina istun siinä ja syön. Totta. Olen hullu täti, koska syön aamiaista puoliltapäivin silloin kun muut jo lähtevät lounaalle. Totta. Syön terassilla aamiaista, lounasta ja päivällistä. Pikkuinen ei tosin ole tarkastellut terassitoimintaani tarpeeksi, sillä luen myös kirjoja terassilla. Ja Hesaria ja Kauppalehteä. Rämpytän tietokonettani. Käytän terassia silitys- ja pyykinkuivausympäristönä. Hoidan kukkaistutuksiani. Puhdistan grilliä. Kuuntelen Lomaradiota ja uutisia. Korjaan vaatteita. Terassioleilu on minun slow laiffia ja kontribuutiotani hiilidioksidipäästöttömyyteen. Teen retkiä Valintataloon, josta voi ostaa naistenlehtiä. Toiset puuhastelevat mökillä, minä terassilla. Ja tunnen oloni tarpeeksi toimettomaksi, sillä jossain aivojen takaosassa pieni pirulainen haluaa kuitenkin takaisin toimistolle tekemään oikeita merkityksellisiä asioita ja tapaamaan tuttuja.

Hatunnosto inhimillisyyden puolestapuhujille

Tommy Tabermann kuoli. Runoilija, joka toi rakkauden eduskuntaan. Ei voida sanoa, että kansalle Tabermann tuli tutuksi Uutisvuodon kautta, koska Tabermann oli tehnyt mittavan elämäntyön jo sitä ennen. Mutta Uutisvuodossa Tabermanin nokkela keskustelu ja huumori sai uudenlaisen foorumin. Rakkaus ja politiikka on omalaatuinen yhdistelmä. Mutta niinpä vain Tabermannista tuli SDP:n kansanedustaja, joka teki aloitteen rakkauslomasta. Vaikka aihe tuntui aikoinaan huvittavalta, on se enemmän kuin ajankohtainen. Suomalaiset ovat masentuneita, uupuneita, työtyytyväisyys on pohjissa. Ehkä tällaisia rakkaus- ja läheisyysaloitteita tulee jatkossa eduskuntaan kuin liukuhihnalta. Kuka jatkossa puhuu rakkauden puolesta? Mikael Jungner - uusi rakkauden lähettiläs? Vaikka YLE-aikoina toimitusjohtaja Jungnerin rakkausvideot tuntuivat hassuilta, Jungner uudisti YLE:n roolia ja tarjontaa mittavasti, ottaen itse roolin kokeilevana, innovoijana, oppien uudesta mediasta. Ohjelmien ja materiaalien digitoiminen palvelee monikanavaisesti ja ajankohdasta ja paikasta riippumatta. Ehkä Jungnerin lähettilään rooli onkin sopiva eduskunnassa, tuoden uutta näkemystä ja inhimillisiä ajatuksia politiikkaan, avoimeen foorumiin. Rohkea on se, joka uskaltaa puhua ääneen.

Tikusta ajatukset tyhjäksi

Lähes 20 vuotta samalla mökillä saman kaveriporukan kanssa tekee tehtävänsä. Tikusta on helppo vääntää asiaa ja pelkkä sana voi aikaansaada käsittämättömän naururemakan. Kysymys "mitä seuraavaksi tehdään" saa osakseen huvittuneita katseita, sillä ohjelma on aina sama: mölkky, sauna, uinti, grillaus. Samat ruokajärjestelyt, samat turnausvoittajat, samat loimulohet, sama Marimekon pyyhe.
Tuttu ympäristö ja jokaisen persoonallisuuden hyväksyminen sellaisenaan saa aikaan mukavaa turvallisuuden tunnetta ja rentoutta. Omat mielipiteet saa sanoa, toista saa mollata koska se tapahtuu huumorin pohjalta, mistään ei tarvitse tykätä, valittaa voi vapaasti. Jos nukkuu niin muiden möykkäyksestä ei saa jurputtaa. Sillä nyt on kesä ja mökki.
Kesäloma on saanut arvoisensa aloituksen, joka on tärkeä osa koko kesäfiilistä. Ajatusten tyhjennys alkaa nyt ja jatkuu muun muassa jalkapallon välierien ja finaalien ajan vaikka kesähelteillä.

Kuninkaallinen kisastudio

Victorian ja Danielin häät ovat innostaneet suomalaisiakin Tukholmaan kukkamekoissaan ja hatuissaan. Ihana hurrata ruotsalaisillekin näin hienon juhlan kunniaksi. Häät luovat kivaa iloista kesämeininkiä ja yhdistävät ihmisiä.

Kuninkaallinen kisastudio alkaa iltapäivällä. Kaverin kanssa on sovittu ajankohta yhdessä tuijottamiselle, vähän kuin linnan juhlat joulukuussa. Kaikki kaupan häälehdet on hankittu rekvisiitaksi. Victoria & Daniel tiskirätti on valmiina puhdistamaan kuohuviinin pisaroita pöydällä. Häiden jatkeeksi juhlallista kisastudiota voi jatkaa MM-jalkapallon seurassa. Mukavaa pukuloistoa kaikille!

Meksikonlahden öljyturma pahenee ja maine mustenee

Aamun uutisissa kerrottiin, että Meksikonlahden öljyturman tuho on todennäköisesti kaksinkertainen aiemmin oletettuun verrattuna. Tämä tarkoittaisi, että öljyä on vedessä neljä kertaa enemmän kuin aikoinaan Exxon Valdez katastrofissa. BP tekee varmasti parhaansa, että vuodot saadaan tukittua ja että öljy saadaan pumpattua pois. USA:n presidentti Barack Obama hermostui BP:n aiheeseen liittyvästä 50 miljoonan dollarin arvoisesta mainoskampanjasta, jossa pyrittiin parantamaan BP:n mainetta onnettomuuteen liittyen. Aikansa ja paikkansa kaikelle. Mainonta ei auta, jos homma on vielä kesken eikä katastrofin mittavuutta ole edes pystytty kunnolla arvioimaan. Homma lässähtää käsiin varsinkin jos mittavan mainoskampanjan rahat olisi voitu laittaa tv:n sijaan pelastusoperaatioon ja vaurioiden korjaamiseen. Ensin työ, sitten jälkipelit.

Kesällä ilo tarttuu

Kesäkuu, koulujen päättäjäiset, valmistujaisjuhlat. Kävin itsekin ennakko-onnittelemassa sukulaispoikaa ja vaihtamassa kuulumiset kesken valmisteluhärdellin. Kuulin, että naapurin täti oli käynyt onnittelemassa ja muistamassa ylioppilaaksi valmistunutta vaikka hädin tuskin tervehtivät pihalla. Ylioppilas oli ollut ihmeissään - "siis olenko mä tehnyt jotain erikoista".
Mielessä sykähti. Ei siitä, että lahjaksi oli tullut 50 euron lahjakortti, vaan siitä, että naapurintäti oli huomioinut toisen juhlapäivän ja arvostanut toisen iloa.

Jos nyt tekisi uuden vuoden lupauksia, voisi ottaa oppia naapurintädistä. Kun vain muistaisi aina huomioida toiselle tärkeät asiat. Olen maailman huonoin muistamaan toisten syntymäpäiviä. Ja ihmettelen ja ihailen aina jos joku muistaa omani. Onnea ja iloa kaikille kesään - ennakolta.

Lava-ilmiöitä

Kesäsesonki alkoi, tanssilavat ovat auki, Kolmilammi korkattu. Tuttavani kysyi kesken vauhdikkaiden fuskujen olenko pettynyt siitä, että Markku Aro ei ollut lempipaikan avajaisissa. Kyllä, olisihan tuo kelvannut. Markku Aron esiintymispäivät ovat kalenterissa jo pitkälti ennakkoon. Samoin muiden suosikkiesiintyjien. Jäin oikein miettimään sitä mikä tekee toiset niin pidetyiksi ja lavojen suosikeiksi nykypäivänä. Nuorempi, osaava tanssikansa arvostaa ammattitaitoa. Monipuolinen ohjelmisto saa syttymään. Jokaisen soittajan laulutaito testataan lavalla. Orkesterit peittoavat nyt solistit. Liikkeelle saavat FBI-beat, Varjokuva, Myrskytuuli, Sinitaivas, Finlanders ja Taikakuu. Mitään näistä orkestereista ei liitetä nimekkääseen solistiin. Onnistuneeseen kokonaisuuteen on mietitty lattarit, swingit, nostalgiset slovarit ja discofiilistelyt. Valsseissa, jenkoissa, humpissa ja tangoissakin täytyy olla jotain jujua. Finlandersin neliääninen Kipparikvartetti-sovitus saa yksinkertaisen kappaleen kuulostamaan loistavalta. En ikinä ole tanssinut valsseja niin mielelläni kuin Finlandersin instrumentaalibiisejä Oliivipuiden kukkiessa ja Soir de Paris. Myrskytuulen Relight my fire-discopläjäys viime kesältä sykkii suonissa edelleen.

Toki solisteistakin pidetään. Markku Aro ja Kolmilammi – yhdistelmä on toiminut vuosia. Yllätyksellisyys ja yleisöystävällisyys on ollut valttia. Markku Aro on usein laulanut sovitun kahden setin sijaan kolme. Mittarin hipoessa kolmeakymmentä lämpöastetta Markku heitti setin lopussa vaatteet yksi kerrallaan pois ja juoksi lopulta esityksen päätteeksi viereiseen lampeen uimaan. Järvenpään tanssikeskuksen päättäjäisissä Sinitaivas soitti viisi tuntia putkeen ilman taukoja – upea haaste myös tanssijoille vetää täysillä loppuun saakka.

Tangokuninkaalliset eivät ole enää automaattisuosikkeja. Tangokisan voittajia ei pyydetä enää huippupaikkoihin kylmiltään. Täytyy olla näyttöä sekä monipuolisuutta muustakin kuin tangosta.

Etelä-Suomen suosittujen tanssipaikkojen ohjelmat näyttävät tänä vuonna erinomaisilta. Toivotaan, että tämä palkitaan runsaalla yleisöllä ja että fiilis on katossa.

Suomi-yritys

Politiikot ovat tänä vuonna olleet esillä jälleen vaalirahoitukseen liittyvien sotkujen takia. Sen lisäksi on puitu Suomen eläkeikäuudistusta, Kreikan lainarahoja sekä talouden vakauttamista lamasta. Roolit tuntuvat aina olevan selvät: hallitus tekee ehdotuksia, oppositio vastustaa. Jossain vaiheessa tuli mieleen miksi energiaa ja äänestäjien verorahoja täytyy käyttää tähän satojen roolitusten näytelmään, jossa mikään ei ikinä muutu. Voisiko sen sijaan Suomen valtiota johtaa kuten yritystä? Sen sijaan, että tapellaan keskenään, oltaisiin kaikki samalla puolella ja mietitään miten asioista selvitään yhdessä – tehokkaasti, fiksusti ja kustannuksia säästäen. Vai olisiko SDP hallituksessa ollessaan ollut myöntämättä lainarahaa Kreikalle?

Kissakahvilat Suomeen

Kävin tyttöjen kanssa lemmikkieläinexpossa. En voinut ymmärtää miksi ihmiset tuovat kissansa muiden kissojen riviin, jotta kissat voivat nukkua päivän pienessä häkissään (eikä mielestäni monetkaan kissoja juurikaan katsoneet). Jotain yhteisöllisyyttä tässä kuitenkin oli, mielestäni kissojen omistajien kesken ilman kissojaan. Mielenkiintoisinta expossa oli koirien agility-taitokisat. Koirat olivat todella nopeita ja tuskin ehdin pitää katsetta mukana kun rata oli jo suoritettu. Hassuinta mitä kuulin oli, että kaneille on myös omia agilitykisoja. Onnistuin innoissani toheloimaan kanin agilityesteitä alas ja 12-vuotias siskontyttö veti minua vähin äänin paikalta pois.

Eniten tietysti jäivät mieleen fretit, joita pääsi silittelemään. Tästä tuli mieleen japanilaisten kehittämät kahvilat, joissa latten lisäksi voi saada käyttöönsä kissan. Vähän samaan tapaan kuin sanomalehden. Kun lähdet, palautat kissan kassalle. Mikä loistava idea. Olen itsekin joskus haaveillut lemmikistä, mutta laiskuus ja realismi on voittanut. Lemmikki tunniksi sopisi loistavasti niille, jotka pitävät eläimistä, mutta eivät halua niiden mukana tuomaa vastuuta. Tutkimuksen mukaanhan lemmikit poistavat stressiä. Niitä on kiva silitellä, ne ovat pehmeitä ja tuovat iloa. Kissakahvilat Suomeen! Mikä sopisi paremmin poistamaan meille ominaista kylmää, pimeää ja depressiota. Älkääkä vain sanoko, että tämäkin idea kuolee terveys- ja sairauslautakunnan direktiiveihin hygieniasta, turvallisuudesta ja bakteerikannoista.

Lentotilanne, josta ketään ei voi syyttää

Islannin tulivuoren purkauksen johdosta leijailevat tomupilvet tuntuvat vaikuttavan jokaiseen tavalla tai toisella. Ystävät ovat olleet kolmatta päivää matkalla Lontoosta Helsinkiin. Yksi tuttu järjestelee lastenhoitovuoroja peruuntuneiden matkojen takia. Joku oli vuokra-autojen saatavuuden ollessa nolla ostanut auton, jolla päästä Suomeen. Oma reissu uhkaa tyssätä – ja vaikka matkaan pääsisikin niin pääseekö sieltä takaisin. Elämää suurempia reppureissuja ei viitsisi tehdä kun sovittuja tapaamisia ja asioita on kalenterissa.

Pidän peukkuja Finnairille ja myös muille lentoyhtiöille, että jaksaisivat vielä. Inhimillisyys on kaukana jos luonnonmullistus vaikuttaa yrityksen tilanteeseen ja kannattavuuteen. Ja onhan tässä muidenkin yritysten toiminta pysähdyksissä. Puhelinneuvotteluihin ja videokonferensseihin varautuneet yritykset pääsevät hyödyntämään jo mietittyä vaihtoehtoa matkustamiselle. Kansallinen ja jopa globaali yhteishenki saa uusia muotoja (kimppakyydit Facebookissa) kun hätä on käsillä ja ketään ei voi syyttää. Tosin eräs amerikkalainen pastori oli tehnyt kokonaiset websivut syyttääkseen islantilaisia tapahtuneesta - lentotilanteen "aiheuttamisen" lisäksi mukaanlukien Björkin musiikki, pankkikriisit ja naispresidenttiys.

Kukaan ei tunnu tietävän lakko-operaatioiden tilanteesta enää mitään kun seurataan tarkemmin tuhkapilven liikkumista Euroopan yllä ja millä vauhdilla matkaajat saadaan palaamaan tai ilmatila avattua. Saataisiin suomalaisetkin illaksi kotiin.

Puolan suru

En millään ollut ymmärtää uutista Puolan presidentti Lech Kaczynskin menehtymisestä lento-onnettomuudessa Venäjällä. Kysyin useaan kertaan espanjalaiselta ystävältäni, joka oli saanut aiheesta tekstiviestin kuka oli kuollut, missä, mikä onnettomuus. Vaikka Kaczynski ei herättänyt kaikissa puolalaisissa kovin positiivisia tunteita, on presidentin ja lähimmän maan johdon kuolema silti dramaattinen ja kaikkia koskettava asia. Koin itse vastaavanlaisen maansurun Puolassa vuonna 2005 kun puolalainen Paavi Johannes Paavali II kuoli. Koko maa suri useita viikkoja. Toimistot, kaupat, palvelut olivat kiinni. Oikeastaan mikään ei toiminut kunnolla pitkään aikaan. Useat tekivät pyhiinvaelluksen Vatikaaniin kunnioittaakseen paavin muistoa.

Samankaltainen suru on vallannut Puolan nyt. Katsoin tuttujen paikkojen täyttyvän kynttilämerestä ja kukista. Ollessani yhteydessä puolalaisiin ystäviini suurin ihmetys tuntuu olevan tapahtumapäivä. Samana päivänä 70 vuotta sitten puolalaisia sotilaita ja virkamiehiä teloitettiin Neuvostoliiton armeijan toimesta Katynissä. Katynissä on jotain mystistä, jotain pahaa, joka liittyy sen historiaan ennen ja nyt. Katynistä tehty elokuva on Puolassa kuin Tuntematon Sotilas Suomessa. Presidentti oli matkalla Katynin muistojuhlaan. Puolalaisillekin soisi muita kansaa yhdistäviä tekijöitä kuin suru-uutiset. Tapahtumaa tullaan muistamaan vuosi toisensa jälkeen. Paavin kuoleman vuosipäivinä ihmiset pysähtyvät jopa liikenteeseen soittamaan torviaan ja muistamaan Puolan itsenäistymiseenkin vaikuttanutta Paavia.

AFK

Opin tänään uutta. Kavereiden keskuudessa tutut lyhenteet EVVK ja KVG ovat olleet hupikäytössä jo aikapäiviä. LOL auttoi pröystäilemään vakuuttavasti sosiaalisen median tuntemisesta. Mutta että AFK?
Away-from-keyboard tulee yleistymään kuluttajan käyttötottumusten ja teknologian kehityksen myötä. Syy miksi sanomalehtiä edelleen luetaan paperiversiona on esimerkiksi se, että se on käyttöliittymältään (fyysisenä laitteena) helppo kuljettaa mukana, helppo levittää pöydälle kahvikupin ääreen, helppo käyttää ja helppo heittää pois (tai kierrättää). Tähän on tulossa iso muutos. Markkinoilla on jo laitteita (Applen iPad), jotka ovat pöydälle laitettavia suurehkoja kosketusnäyttöisiä ruutuja. Näillä ruuduilla sanomalehti näkyy jo isompana, sivuja pystyy kääntämään hipaisemalla ruutua ja näppäimistö ei ole kahvikupin tiellä. Näppäimistön katoamista ennustavat myös uudet kameravemputtimet. Esimerkiksi Google testaa ja tarjoaa Goggles-applikaatiota, jossa voit kuvan perusteella löytää tietoa kohteesta. Google Goggles auttaa jo paikantamaan rakennuksia, maiseman tai taidetta. Autot, ruoka ja eläimet ovat vielä vaiheessa. Mutta ei liene kauaa kunnes koululaiset oppivat metsässä kasveja ja puita osoittelemalla niitä kännykällään. Kuin Liisa uudessa ihmemaassa. Oikea ja digitaalinen elämä kohtaavat. Molemmat ihmeitä täynnä.

Kevät tuo maalarin, muurarin ja lisää palveluiden käyttöä

Keskustelimme palvelujohtamisen koulutuksessa Tropicanan appelsiinimehusta. Aitoa, laadukasta, hinta noin kolminkertainen tavalliseen verrattuna. Miksi se on nopeasti noussut yhdeksi Suomen suosituimmista appelsiinimehuista? Päädyimme siihen, että vaikka mehu on kallista, sen maku on niin paljon parempaa, että ihmiset ovat valmiita maksamaan enemmän. Vaikka joisivatkin sitten mehua harvemmin.
Mietin omia kulutustottumuksiani. Jos käyn kahvilassa, suosin kahvilaa, jossa on miellyttävä ympäristö, kiva sijainti ja hyvää kahvia. Jos käyn tansseissa, valitsen paikan, jossa soittaa Suomen paras tanssiorkesteri. Jos kerran vuodessa lähden hierojalle, en valitse urheiluhierojaa vaan jonkun tarpeeksi eksoottisen span, jossa hintaan kuuluu laventelintuoksu ja meren kohina taustalla. Tykkään myös käydä Stockan herkussa ostamassa ruokaa. Mikä näitä valintoja minun mielestäni yhdistää? Kokonaisvaltainen elämys ja hyvä palvelu.
En ole optimaalinen asiakas koska käytän palveluja harvoin. Mutta olen potentiaalinen: jos minut saa käyttämään palvelua useammin olen valinnoille jo valmiiksi uskollinen. Kaitpa ongelma onkin se miten minut asiakkaana saisi useammin paikalle. Keksin tähän yhden luonnollisen keinon. Kaverini kertoi vihaavansa maaliskuun pakkasaamuja kun saa vielä pukea ylleen 60 denierin sukkahousut. Ratkaisu on siis kevät. Elämisen fokus siirtyy pakkasesta, lumitöistä ja sukkahousuista helpompaan mahdollisuuteen käydä ulkona ja käyttää eri palveluja. Valoisat illat innostavat kahville, lavoille ja ulkoilemaan. Kesälavojen ja terassien aukeamiseen on yksi kuukausi, täältä tullaan. Onnea myös muille palvelualoille kevään kynnyksellä.

Design-Helsinki

Löysin Lippupalvelusta viime jouluna esitteen, joka kertoi Helsinki Design Districtistä. Siis mistä? Helsinki
Design District on Punavuoressa oleva alue, joka muodostaa 25 kadun ja 180 jäsenen pohjalta luovan designin ja citykulttuurin kehdon. Alueelta löytyy gallerioita, liikkeitä, design studioita, baareja ja kahviloita.

Hävetti kun en ollut aiemmin tajunnut, ymmärtänyt, nähnyt, kuullut, että tämä kokonaisuus on brändätty ja muodostanut aivan uudenlaisen, ihmisiä yhdistävän keskittymän. Mitä kauemmaksi ydinkeskustasta muuttaa, sitä vähemmän tulee käytyä omassa kotikaupungissa tutustumassa sen kulttuuriin. Päätin tehdä itsestäni turistin ja vietin pari tuntia Punavuoressa. Löysin minnaparikat, tiiavanhatapiot ja paolasuhoset.

Koin todellisen ahaa-elämyksen siitä miksi Helsinki on valittu vuoden 2012 design-pääkaupungiksi. Syynä eivät ole ainoastaan legendaariset Iittala, Marimekko ja Artek – vaan design, joka syntyy uuden sukupolven herättämänä jokapäiväiseen elämään käyttöesineiden, rakennusten, taiteen ja ilmiöiden kautta. Joulukalenteri on nykyisin design-esine, samoin kuin saunan kiuas. Suomalainen eksoottisuus on purrut myös maailmalla ja ammattilaiset mieltävät Helsingin persoonallisemmaksi kuin Tukholman. Lukiessani lehdistä suunnittelijoiden kommentteja helsinkiläisestä kaupunkikulttuurista ylpeys kasvoi rinnassa. Me olemme rohkeampia kuin ruotsalaiset.

Kierroksen jälkeen istuin kahvilassa ja kuuntelin naapuripöydässä istuvien valokuvaajien keskustelua. He olivat ”synnyttämässä aivan uudenlaista kulttuuria”. En tiedä mitä kulttuuria, mutta näiltä luovilta ammattilaisilta ei puuttunut itsetuntoa tai innostusta.

Opin designin lisäksi sen, että omaa reviiriään tulisi varjella paremmin. Katselemalla, kuuntelemalla, ymmärtämällä, päivittämällä omia tietoja itselle tärkeästä aiheesta. Päätin tehdä lomamatkan Helsinkiin, jotta näkisin enemmän ja saisin lisää inspiraatiota, joka löytyy todella läheltä.

Epätäydellinen unelmien poikamiestyttö

Myönnetään, katsoin unelmien poikamiestytön finaalin ennakkojaksoa tv:stä. Olympialaiset innostivat vähemmän vaikka tosissani toivon jääkiekkoilijoiden tuovan toisen mitalin niistä kahdestatoista.
Tarina lyhyesti: DeAnna etsii itselleen aviomiestä 25 sulhaskandidaatin joukosta. Viikko toisensa jälkeen joku putoaa pois. Georgeclooneymäinen Graham, johon DeAnna oli rakastumassa ei puhua pukahtanut (eikä alussa halunnut edes pussata). Graham ulos kisasta. Jeremy-the-täydellinen-lakimies oli ennakkosuosikki alusta lähtien. Jeremyllä on siisti ja tyylikäs koti, täydellinen vaatekomero, täydellinen tausta, täydellinen käytös ja asenne. Täydellinen Jeremy yllättäen ulos kisasta. Jäljelle jäivät poikamainen Jesse-the-snoukkaaja, joka oli tukahtua smokkiin mutta oli kuin kuningas omalla maallaan saadessaan DeAnnan Denverin mäkeen. Toinen finalisti on Jason, kolmivuotiaan pojan isä, jonka kanssa syötettiin sorsia lammella. Molempien finalistien kanssa DeAnna on osannut olla omin itsensä ja nauraa.
Kuka voittaa? Naiset rakastuvat epätäydellisiin renttuihin – minä veikkaan Jesseä. Olympialaisissa? Suomi. Ja mitä tästä kaikesta opimme? Epätäydellisyyttä. Jatkan hyvillä mielin unelmien poikamiestytön tuijottamista tv:stä.

Lunta!

Taloyhtiömme päätös viime vuonna olla käyttämättä huoltoyhtiötä tuli todella käsittämättömään aikaan. Luonnollisen murphymäisesti sen jälkeen tuli lumisin talvi vuosiin. Itse vastustin itsepalveluideaa, tosin ymmärsin sen taustat koska soitin minäkin viime talvena neljään otteeseen huoltoyhtiöön reklamoidakseni tekemättömistä (lumi)töistä.

Jonkinlaiselle lumipehtoorille olisi kyllä käyttöä tänä talvena. Harrastuspäiväkirjan ohella olen pitänyt lumityöpäiväkirjaa. Lunta on luotu tänä talvena noin 30 kertaa; parhaimmillaan aamuin ja illoin. Olen samaa mieltä naapureiden kanssa, lumityöt ovat ”mukavaa puuhastelua” – paitsi niinä aamuina, jolloin olen ollut kuudelta tekemässä niitä.

Tätä blogia lukuun ottamatta olen yrittänyt olla nurisematta lumentulosta, sillä talvi on ollut mielestäni kaunein moneen vuoteen. Esplanadin puisto jouluvalaistuksessa jäi mieleen, samoin Bulevardi ja ihan oma kotikatukin. Googlen street view-palvelu olisi saanut hyviä vaihtoehtoisia lisäkuvia talvisesta Suomesta. Suomessa käyvien ulkomaisten tuttavieni kanssa keskustellessa olen ollut häpeilemättömän ylpeä Suomen runsaslumisesta ja todella kylmästä pakkastalvesta; tätä Suomi on, tätä me kestämme, tämän vuoksi me arvostamme kevättä ja kesää. Mutta voisi se jo tullakin, kevät. Kevääseen (maaliskuu) on enää yksi viikko – miten lunta voi enää tulla ja vielä noin paljon.

Ymmärrän hyvin kaupunkien toivomukset asukkaille auttaa jopa kerrostaloalueilla. Ei kukaan ole voinut varautua tällaiseen talveen. Lunta ei enää mahdu mihinkään, ei välttämättä edes vaikka sen vie lumenjättöpaikoille. Kaikki mukaan talkoisiin! Itseltäni lumikolan käyttö on jäänyt jo monta viikkoa sitten koska en jaksa enää nostaa sillä lunta lumikasojen päälle. Viimeiset viikot on eletty lapiolla ja sisulla. Porkkana on ollut olemassa. Jos et luo lunta, et kulje autolla, tai pääse viemään roskia.

Nelikymppinen on uusi kolmekymppinen

Muistan kun isäni täytti 50 vuotta. Meillä kotona järjestettiin juhlat, jonne saapui delegaatioita. Juhlat olivat viralliset ja juhlalliset. Mietin, että nykypäivän 50-vuotiaat eivät enää pidä vastaanottoja kuten ennen ja koko ikäkäsitys on täysin muuttunut.

Vuonna 2030 yli 50% suomalaisista on yli 50-vuotiaita (Rederan tutkimus). Aika kova haaste yrityksille, jotka hakevat uusia potentiaalisia kohderyhmiä. 90-luvun alussa potentiaaliset kohderyhmät löytyivät paljolti nuorista, jotka etsivät uusia kokemuksia, omaksuvat helposti uusia asioita ja tuovat uuden sukupolven voimalla uudenlaisia toimintatapoja markkinoille.

Uusi potentiaali löytyykin nyt ikähaarukan toisesta päästä. 50-vuotiaat ovat sosiaalisia, harrastavat aktiivisesti, ovat ostovoimaisia ja muutenkin kokeilunhaluisia, valmiita toteuttamaan omia haaveitaan, joita ei ehkä aiemmin ollut mahdollista toteuttaa. Ikäkäsitys on viime vuosina muuttunut täysin. Eläkeläinen ei ole enää vain vaari eikä tietyn ikäistä voida kategorisoida tiettyyn muottiin arvostusten ja elämäntyylin mukaan. Vanhassa työpaikassani osastoni iältään vanhin ja hiljaisin mieshenkilö osoittautui testin mukaan porukan sosiaalisimmaksi ja harrastuksiltaan aktiivisimmaksi henkilöksi.

Ikäasioissa voidaan tarkastella myös fyysisen kunnon kehitystä. Maailman suosituimpiin naisnäyttelijöihin kuuluvat kaunottaret ovat nelikymppisiä, hyvässä kunnossa ja hyvässä kuosissa olevia naisia, jotka pitävät huolta itsestään. Nelikymppisetkään eivät välttämättä ole vakiintuneita tai perheellisiä ja etsivät suuntaa työurallaan. Nelikymppiset ovat uusia kolmikymppisiä jos katsotaan fyysisiä valmiuksia ja henkistä halua oppia uutta. Nelikymppiset ensisynnyttäjätkään eivät ole enää peräänkatsottu mysteeri. Itse koin kolmekymppisenä olevani kuin kaksikymppinen. Voisinko nyt hilata itseäni taas kymmenen vuotta taaksepäin?

Verkostoitumista naisten kesken

Sosiaalisen median tutkimuksessa kävi ilmi, että naiset ovat aktiivisempia sosiaalisen median käyttäjiä kuin miehet. Tämä oli usealle yllätys, koska miesten verkostoitumista ovat heijastaneet hyvävelikerhot, saunaseurat, armeija, yleensä parempi yhteishenki kuin naisten kissatappelut. Naiset ovat törmänneet lasikattoon aina ja joutuvat esimerkiksi organisaatioiden johdossa taistelemaan harvoista naiskiintiöpaikoista vaikka lähtökohtaisesti ja yleensä ottaen kouluttautuvat paremmin ja omaavat paremmat organisatoriset ja sosiaaliset taidot. Miten naiset verkottuvat? Sosiaalisen median käyttäjinä naiset ovat aktiivisempia bloggaajia, verkostoitujia sekä viestintävälineiden käyttäjiä. Sosiaalinen media on helppo ja mukava jatko omalle itseilmaisulle aiempien leike- ja päiväkirjojen jälkeen.

Ulkomailta palattuani olen päättänyt verkostoitua paremmin saadakseni kontakteja, kuunnellakseni ja nähdäkseni mitä ympärillä tapahtuu. Mutta on muitakin juttuja kuin yhdistykset ja kerhot.

Yksi suurimmista ahaa-elämyksistä minulle viimeisen 15 vuoden aikana on ollut lavatanssien naisten rivi. Sen sijaan, että naiset taistelisivat eturivin paikasta, jossa mieshakukoneet saavat parempaa kontaktia ja kehittäisivät yksi toistaan parempia kyynerpäätaktiikoita naiset ovat sulassa sovussa keskenään.
Vuosi vuoden jälkeen ihailen enemmän tätä naisten rinnakkaineloa juuri tässä kilpaillussa harrastus-seurapiirissä. Naisten rivissä vallitsee suunnattoman hyvä yhteishenki. Vaihdetaan kuulumisia, ihastellaan orkesteria, luodaan hyvää fiilistä ja kehutaan parhaita tanssijoita. Tieto kulkee kuka missäkin milloin mitä ja kenen kanssa ja mille lavalle tai kurssille kannattaisi lähteä. Parhaimpia lavatuttuja tervehditään halauksin ja lähdetään yhdessä kahvioon kun flaksi ei käy.
Naistenhaku tuo hieman haastetta koska suosituimpien tanssimiesten olkapäätä hapuilevat useat naiset samanaikaisesti. Tilannetta voi tosin päivitellä yhdessä ja laatia taktiikkaa seuraavaa vuoroa varten.
Ehkä tiedostamatta todetaan etu, joka pätee muihinkin harrastuksiin: sisustusliikkeitä on mukavampi kiertää kun ne sijaitsevat kaikki vierekkäin. Mitä enemmän mukavia naisia tansseissa, sitä enemmän mukavia tanssittajia.