maanantai 10. toukokuuta 2010

Suomi-yritys

Politiikot ovat tänä vuonna olleet esillä jälleen vaalirahoitukseen liittyvien sotkujen takia. Sen lisäksi on puitu Suomen eläkeikäuudistusta, Kreikan lainarahoja sekä talouden vakauttamista lamasta. Roolit tuntuvat aina olevan selvät: hallitus tekee ehdotuksia, oppositio vastustaa. Jossain vaiheessa tuli mieleen miksi energiaa ja äänestäjien verorahoja täytyy käyttää tähän satojen roolitusten näytelmään, jossa mikään ei ikinä muutu. Voisiko sen sijaan Suomen valtiota johtaa kuten yritystä? Sen sijaan, että tapellaan keskenään, oltaisiin kaikki samalla puolella ja mietitään miten asioista selvitään yhdessä – tehokkaasti, fiksusti ja kustannuksia säästäen. Vai olisiko SDP hallituksessa ollessaan ollut myöntämättä lainarahaa Kreikalle?