Rautakaupassa

Kävin ostoslista kädessä rautakaupassa. Olin todennäköisesti yhtä pihalla kuin miehet usein naisten alusasuosastolla. Asiakkaillakin oli asiantuntevasti päällä sellaiset hyvännäköiset työhousut, joissa oli useita taskuja ja vyötäröllä roikkui kännykkä.
Hyllyjä oli sananmukaisesti kilometrikaupalla. Pelkästään "pienrautaa" oli useita hyllyrivistöjä.
Smalltalkia ei harrastettu lainkaan. Tuli mieleen edesmennyt ystäväni, joka pienessä kylässä väänsi auton etuikkunan auki ja huusi ohikulkijalle "kirkko?".
Tunsin oloni todella typeräksi sillä jokaiseen pyyntöön tai kysymykseen seurasi välittömästi vastakysymys. "Saisinko yhdeksän litraa tätä maalia." - "Mattaa vai kiiltäväpintaista?"
"Tarvitsisin ulkovesihanaan avaajan." -"20 vai 32 millimetrinen?"
"Ostaisin tämänkokoisia nauloja 500 kappaletta." - "Valkoisella vai metallisella kannalla?"
Jokaisesta epäselvästä asiasta minut passitettiin takaisin kotiin selvittämään asiaa.
Ja itse unohdettujen asioiden takia jouduin käymään lopulta kaupassa useita kertoja.
Aloin tuskissani kaivata naapuristoon pientä rautakauppaa, sellaista kuin "Uuno Turhapuro rautakaupassa"-elokuvassa, jossa Uuno seisoi tiskin takana ja asiakas tuli tiskille asioimaan. Palvelutahtikin oli verkkaista. Muistan Uunon laskeneen rautanauloja yksitellen: "yksiii.... kaksiiii.... kolmee.... sataviisikymmentäää."
Kiitän luojaani, että olemassa on aviomiespalveluita, ystäviä ja sukulaisia, jotka auttavat rauta- ja remonttihädissäni. Ja yritän löytää ymmärrystä kun joku on pihalla jossain muussa vieraassa ympäristössä.

Viikonlopun poweria

Bodypump-tunti on muuttunut "Poweriksi". Olen ajoissa. Varaan paikan salista painotelineen vierestä. Melkein aina sama paikka. Järjestelmällisyys iskee jumppatunnilla, liikkeiden jälkeen voi painot laittaa suoraan takaisin telineeseen.
Lähden ennen tunnin alkua juoksumatolle. Isolta tv-ruudulta tulee matkaohjelmaa. Lisään vauhtia, jotta ehdin juosta suunnittelemani matkan ennen jumppatuntia. Väliin jää neljä minuuttia. Ei ehdi juomaan.
Tunnille on tullut todella paljon porukkaa. Ohjaajia on tullut useita tunnille. Kundit ovat laittaneet megapaljon painoja tankoon. Ovat ahdingossa kun toistot jatkuvat. Tuossa on respassa ollut nainen. Tuo käy edelleen jumpassa, ei ole vielä lapsi syntynyt. Tuttuja kasvoja sali täynnä.
Painot nousevat musiikin tahtiin. Tuttu ohjelma tuo turvallisuutta, tiedän mitä tulee seuraavaksi. Osaan valita painot seuraavaan liikkeeseen. Selät, hauikset, kyykyt, vatsat. Taas se karsea lankku, ei millään enää jaksaisi. Venyttely, valoja himmennetään, voi jo löysäillä. Jumppa loppu. Kiittäkää itseänne sanoo ohjaaja.
Lauantain superkaksari on takana. Hyvä olo. Saunaan, suihkuun. Olisikohan siskon perhe maisemissa ja lähtisi kahvilaan?

Virpomista ja halauksia osana kirkollisia perinteitä

Kello ei ole vielä ehtinyt puoleen päivään ja virpojia on käynyt ovella jo siihen tahtiin, että rupesin kaivamaan kaapeista lisää tavaraa virpojille. Tähän tahtiin kaikki pahat henget lähtevät kodistani koko loppuvuodeksi. Ihanaa, että lapset vanhempineen pitävät perinteitä yllä. Kiva katsoa jännittyneitä ilmeitä kun pitäisi muistaa se loru ja ihastusta kun lapset hiplailevat ovella olevaa pupukoristetta.

Toiseen kirkolliseen perinteeseen törmäsin eilen kun olin kirkossa kummipojan konfirmaatiossa. Pappi kysyi seurakunnalta mitä mietitte kun saitte kutsun kirkkoon. En oikein tiedä itse mitä mietin. Että nyt mennään kirkkoon konfirmaatioon? Ja koko puolitoistatuntinen sitten tuli mietittyä mitä täällä pitäisi miettiä. Mitä haluan uskonnolta, Jumalalta? Ja mitä minulta odotetaan? Päässä pyörivät työasiat. Ja ehtoollisella mietin kuinka ehtoollisviini oli todella hyvää sen sijaan että olisin pohtinut syntejäni. Ehkä minulle paikat, joissa pohdin elämää ovat toisenlaisia. Juoksulenkki metsässä, kahvila, kotisohva tai kaverin koti. Kait kelpaan sellaisenakin tähän yhteisöön. Olin silti ylpeä siitä, että kirkossa minulla oli kummina jokin rooli ja sain olla osa toisen kirkollista kokemusta.

Seurasin nuorisoa jumalanpalveluksen aikana ja mietin, että kaikenlaiseen se elämä ja kirkon yhteisöllisyys johdattaa. Kun rippikoululaisille jaettiin todistukset alkoi loputon halausten rumba. Kun yksi aloitti, muut jatkoivat eikä loppua näkynyt. Halaukset olivat etäisiä, varovaisia, väkinäisiä. Tuohonkin tarvitaan elämää ja kokemusta, mietin, että osaa halata fiiliksellä - tai jättää halaamatta. Kirkko ja uskonnollisuus ei olekaan vain opettelemista Jumalasta, vaan niin kuin pappikin sanoi, omasta itsestään ja muista. Ja kokemuksen myötä karttuu myös osaaminen kanssakäymisestä. Niin kuin virpomisperinne opettaa välillä rinkuttamaan naapurin ovikelloa ja kiittämään - pahojen henkien karkottamisesta tai vastineeksi saadusta lahjasta.

Hyvän mielen lahjoja

Tapasimme pitkästä aikaa kaikki neljä sisarusta, siskon luona, työstämään lahjaa 70v täyttävälle äidille. Ideana oli keksiä "jotain" äidistä, jossa me kaikki olisimme jotenkin mukana. Juttu syntyi lopulta aika helposti. Seitsemän vuosikymmenen "historiikki", jossa tuomme esille kaikkia vuosien ja vuosikymmenten varrella tapahtunuita asioita. Yksi hankki valokuva-albumeita vanhempien luota, toinen etsi omia digikuvia, kolmas kehitteli juttua, neljäs teki julkaisupohjaa. Paikan päällä löytyi työnjako: kaksi hoiti tekstiä, kaksi kuvankäsittelyä ja skannausta. Sisko AD ammattilaisena teki isoimman ja hienoimman osuuden.

Mutta meillä kaikilla oli myös hauskaa. Muisteltiin mitä lapsuusaikana olikaan tapahtunut ja missä oltiin oltu mukana. Kaikki ne perhejuhlat, muutot, mökkireissut, lomareissut autoillen ja telttaillen sekä ison talon ja pihan hoitoon liittyvät traumat... Oli vaikea joskus muistaa oliko tämä tapahtunut sillä vai sillä vuosikymmenellä. Joka tapauksessa saatiin äidille jotain persoonallista ja itse mietittyä ja tuotettua, josta tuli hyvä mieli. Lisäksi keksittiin myös "oikea" lahja, joka toivottavasti säästää vielä monelta vesi- ja sähköongelmalta jatkossa. Juhlat ovat vasta tulossa, joten ei paljasteta kaikkea.

Jokavuotinen rumba

Lumirumba on parhaimmillaan. Tai pahimmillaan. Plus jokavuotinen lumirumbamotkotus. Lunta luvattiin 20cm. Minun henkisen negatiivishenkisen laskutoimituksen mukaan sitä on tullut jo puoli metriä eikä loppua näy. Ensimmäinen kerta lumitöissä tänään ennen aamiaista. Toinen kerta 3 tuntia sen jälkeen. Kun lumet on luotu voisi samantien aloittaa alusta, auratulle alueelle on tullut jo pari senttiä lisää.

Joidenkin mielestä lumityöt ovat kivaa puuhastelua, hyötyliikuntaa. Minä olisin mielummin jumppasalin lämmössä nostamassa painoja minulle sopivalla tavalla, ilman rakkoja käsissä tai herätyksiä aamukuudelta. Lumen luontikaan ei ole vielä se juttu. Oleellista on mihin sen lumen roudaa. Lumikasa ei olekaan siinä lapparin vieressä. Kolaa en jaksa käyttää, pakko vetää lapiolla. Lapiolla sitten roudataan lunta kasalle, jonka korkeus kasvaa koko ajan.

Ja sitten sanotaan, että pakkokos sitä on asua paikassa, jossa pitää tehdä lumitöitä. Niinpä. Mutta palkinto tulee kesällä kun grillaan terassilla auringon lämmittäessä kirja kädessä ja tuulenvire poskella. Tsemppaan vielä nämä viimeiset kerrat. Helmikuu, maaliskuu. Sitten tulee kevät.

Presidenttiä valitsemassa

TV:stä on tullut taas seurattua joitakin presidentinvaalitenttejä, joissa ovat olleet kaikki ehdokkaat paikalla. Keskustelut ovat olleet hyviä ja ehdokkaat ovat mielestäni niinikään pärjänneet hyvin. Erityisesti jäi mieleen FST:llä silmään pistänyt ruotsinkielinen vaalitentti. Läksyt oli tehty ja todennäköisesti kysymykset oli saatu ennakkoon, mutta tästä huolimatta jokaisen presidenttiehdokkaan ruotsi taipui loistavasti keskusteluun jopa tosi vaikeitten asioiden ja sanojen parissa. Radiosta kuuntelin jonkun viestintäkonsultin analyysiä ehdokkaiden tv-esiintymisestä ja siinäkin tuli ihan mielenkiintoisia juttuja esille. Haaviston loppukiri on ollut positiivista. Viestintäkonsultin mukaan tietynlainen vastaisku perussuomalaiselle liikkeelle jossa ollaan kaikkea uutta vastaan. Nyt haetaan suvaitsevaisuutta, arvoja, monikulttuurisuutta, avoimuutta kansainväliselle yhteistyölle.

On ollut myös mielenkiintoista seurata erilaisia presidenttiehdokkaiden muita haastatteluita ja jonkinlaisia testejä, sekä kuka näissä on mukana - ja kuka ei. Gloria-lehden jutut pukeutumisineen, UKK-kävelytesti, Hesarin kansainvälisten politiikkojen tunnistamistestit, Talouselämän johtajuustestit. Lipponen on mielestäni eniten osannut sanoa ei.

Itse käyn äänestämässä varsinaisena vaalipäivänä. Toivottavasti äänestysprosentti on korkea. Vaalivalvojaisista tulee joka tapauksessa mielenkiintoiset, kuka lopulta menee toiselle kierrokselle? Jos sellainen tulee.

Muidenkin tekemä joulu on ihan hyvä

Näin tv-mainoksen, jossa sanottiin, että "paras joulu syntyy itse tehdyistä asioista". Jäin siinä miettimään, että siis kenen mukaan ja millä perusteella? Olin juuri käynyt urheilemassa, imuroinut, pessyt vessan ja kaksi koneellista pyykkiä. Ruokaa sain joskus yhdeksän jälkeen ja ehdin katsoa puoli tuntia telkkaria ennen kuin menin nukkumaan. Ei ihme, että yleistykset rupesivat risomaan. Kun palvelua on saatavilla helposti, miksi kaikki pitäisi tehdä itse - vaikkakin jouluna, joka on tänäkin vuonna vain viikonloppu? Olen niin onnellinen kun jotkut asiat voi hakea kaupasta kuten jouluna rosolli (mieti sitä pilkkomisrumbaa). Vanhemmat taisivat sittenkin miettiä oikein buukatessaan joulumatkaa suvulle aterioineen kaikkineen. Joistain asioista voi nauttia annettuna ja keskittyä juttelemaan ja vaihtamaan kuulumisia ja muuten vain viettämään aikaa perheen kanssa. Joulu voi olla hyvä, vaikka jotkut asiat ovatkin muiden tekemiä.