En millään ollut ymmärtää uutista Puolan presidentti Lech Kaczynskin menehtymisestä lento-onnettomuudessa Venäjällä. Kysyin useaan kertaan espanjalaiselta ystävältäni, joka oli saanut aiheesta tekstiviestin kuka oli kuollut, missä, mikä onnettomuus. Vaikka Kaczynski ei herättänyt kaikissa puolalaisissa kovin positiivisia tunteita, on presidentin ja lähimmän maan johdon kuolema silti dramaattinen ja kaikkia koskettava asia. Koin itse vastaavanlaisen maansurun Puolassa vuonna 2005 kun puolalainen Paavi Johannes Paavali II kuoli. Koko maa suri useita viikkoja. Toimistot, kaupat, palvelut olivat kiinni. Oikeastaan mikään ei toiminut kunnolla pitkään aikaan. Useat tekivät pyhiinvaelluksen Vatikaaniin kunnioittaakseen paavin muistoa.
Samankaltainen suru on vallannut Puolan nyt. Katsoin tuttujen paikkojen täyttyvän kynttilämerestä ja kukista. Ollessani yhteydessä puolalaisiin ystäviini suurin ihmetys tuntuu olevan tapahtumapäivä. Samana päivänä 70 vuotta sitten puolalaisia sotilaita ja virkamiehiä teloitettiin Neuvostoliiton armeijan toimesta Katynissä. Katynissä on jotain mystistä, jotain pahaa, joka liittyy sen historiaan ennen ja nyt. Katynistä tehty elokuva on Puolassa kuin Tuntematon Sotilas Suomessa. Presidentti oli matkalla Katynin muistojuhlaan. Puolalaisillekin soisi muita kansaa yhdistäviä tekijöitä kuin suru-uutiset. Tapahtumaa tullaan muistamaan vuosi toisensa jälkeen. Paavin kuoleman vuosipäivinä ihmiset pysähtyvät jopa liikenteeseen soittamaan torviaan ja muistamaan Puolan itsenäistymiseenkin vaikuttanutta Paavia.
