Tein harha-askeleen, jota en uskonut ikinä ikinä tekeväni. Menin ostamaan itselleni pinkit puutarhacrocsit nurmikonleikkuuseen. Olin vannonut, että noita sämpylöitä en jalkaani laita vaikka taivas putoaisi päälle.
Ostos sai aikaan kahdenlaisia reaktioita. Siskontytöt kuultuaan ideasta lähestulkoon raahasivat minut crocs-kauppaan. Kun sämpylät tuntuivat jalassa liian isoilta sain sekunnissa käyttöohjeita. Crocseihin valittavat koristeklipsit valittiin yhdessä vaikka kieltäydyinkin ostamasta kolmiulotteisia lohikäärmekoristeita. Tytöt olisivat halunneet crocs-kanta-asiakaskortin.
Opiskelukaverini sitävastoin olivat tukehtua kahviinsa kuullessaan crocseistani. "Olet ylittänyt rajan". "Emme ole crocs-ihmisiä." "Mitä tapahtui?" olivat ensimmäiset kommentit. "Aiotko käyttää crocseja sukat jalassa?" Mietimme yhdessä mikä ihme niissä sämpylöissä oikein on.
Jos todella etsit puutarhakenkiä, jotka kestävät kosteaa, ovat helppo pestä ja ovat kevyemmät kuin kumisaappaat, mitä lähdet etsimään? Puukengät ovat raskaat ja pohja liukas. Kangastennareihin tarttuu ruoho ja ne on vaikea pestä. Sandaalit ovat liian kevyet jos käsissä on kymmenen kilon rautaleikkuri. Muovisämpylät sen sijaan voi pestä suoraan hanan alla ruohonleikkuun tai puutarhamöyhinnän jälkeen. Crocsilaiset ovat kuin ovatkin löytäneet mielenkiintoisen markkinaraon. Sen sijaan en ymmärrä mihin crocs-ballerinoja ja crocs-turkissämpylöitä käytetään. Vai kuvittelenko vain, että crocs-asiointini päättyy tähän? Julkisella paikallahan minua ei niissä kekäleissä näe...
